Sääriluu, sormiledejä ja pitkiä valotusaikoja

Kuva: Jeff  Jakobson-Swartfager
www.flickr.com/photos/changecase/

Otsikko oikeastaan tiivistää aika hyvin tämän päiväisiä oppimistuokioitamme. Aamulla ja iltapäivällä jakotunneilla aloittelimme valomaalauskokeiluja. Aamun tunnilla iso osa ajasta meni erään oppilaan tuoman (Iso kiitos!) järjestelmäkameran säätöjen opetteluun ja toisten tuomien pokkareiden tutkimiseen, mutta saimme jo aamullakin muutaman hyvän otoksen aikaiseksi, vaikka pokkareista ei meinannutkaan tarpeeksi pitkiä valotusaikoja löytyä.

Iltapäivällä jatkoimme ja aamusta viisastuneena pyysin kameramiehemme toisenkin ryhmän tunnille ja tulosta alkoi syntyä. Toivottavasti saan jossain vaiheessa oppilailta luvan julkaista kuvia täälläkin, niistä tuli hienoja! Oppilaat käyttivät innoissaan projektia varten hankittuja sormiledejä, valonarua ja valomiekkaa.Varsin luovaa porukka luokassamme!

Projekti jatkuu ja tavoitteenamme on, että saisimme jonkinlaisen valojen käyttöön/valomaalaukseen perustuvan joulujuhlaohjelman tehtyä. Ajattelin antaa oppilaille mahdollisimman vapaat kädet kyseisen ohjelman suunnitteluun. (Apua! :D)

Aika moni opettaja koulullamme on jo kysellyt, mitä se valomaalaus oikein on. Lyhyesti sen voisi ehkäpä määritellä kuvan tekemiseksi kameran pitkää laukaisuaikaa ja erilaisia valonlähteitä ja niiden mahdollista liikuttamista avuksi käyttäen. Suomalaisiin valomaalareihin voi tutustua esim. osoitteessa www.valopaja.com Minun suosikkini ulkomaisista tekijöistä on Darren Pearson, jonka nettisivut löytyvät osoitteesta www.dariustwin.com  Hänen tekemänsä on myös esim. tämä video.

Sitten siihen luuhun...(Ihmisen biologiaa, kiitos!)

Naudan sääriluun (kuten monta muutakin luuta, jotka eivät tänään päässeet koululle asti) saimme lahjoituksena paikalliselta teurastamolta. (Kiitos heille!) Luussa oli vielä nivel ja nivelsiteet yms. kiinni. Sen avulla oli helppo havainnollistaa ihmisenkin luiden ja nivelten toimintaa... Voisin kuvitella, että tämän oppimiskokemuksen oppilaat muistavat jonkin aikaa! Oli hauska seurata oppilaiden erilaisia reaktioita. Uskaltaisin väittää, että näin lähelle luita ja niveliä ei kovin moni ollut päässyt ja osalle kokemus oli varsin jännittävä. Ketään en pakottanut tekemään lähempää tuttavuutta kyseisen havaintovälineen kanssa ja pari oppilasta pysyikin siitä mahdollisimman kaukana. Parilla uteliaisuus voitti tunnin mittaan ja hekin uskaltautuivat kokeilemaan nivelen toimintaa. Turvallisuusaspektit huomioiden meillä kaikilla oli tutkimisen ajan muovikäsineet kädessä. Naudan luuhun tutustumisen jälkeen jatkoimme toki perinteisemmin omien lihasten ja luiden tutkimisella. Jälkiviisaana voisin todeta, että olisi ehkä kannattanut jättää sääriluuhun tutustuminen lopputuntiin... mutta näillä mentiin tällä kertaa ja huomenna jatketaan taas hiukan perinteisemmin kirjan tehtävien parissa.