Voihan viuhkahattarapilvet, oon jälleen kerran tavattoman ylpeä tavattoman upeista, innokkaista ja osaavista oppilaistani!
Kävimme tänään tien toisella puolen. Laulamassa. Siellä sijaitsee hoitokoti, jossa käsittämäni perusteella hoidetaan muistisairaita vanhuksia. Halusimme käydä piristämässä heidän päiväänsä ja laulamassa heille. Sovimme oppilaiden kanssa, että laulamme pääsääntöisesti vanhoja lastenlauluja. Ne eivät muuten ole kovin korkeassa kurssissa yleensä teinien keskuudessa, varsinkaan verrattuna nykymusiikkiin.Tämä oli hyvä tapa saada oppilaat laulamaan myös melodisesti haastavampia kappaleita, mutta hoksasin sen vahingossa vasta jälkikäteen.
Huomasin, että ennen hoitokotiin menoa montaa oppilasta silminnähden jännitti. Onko niin, että nykylasten elämässä vanhemmat (80+) ihmiset eivät ole kovin jokapäiväinen ilmiö? Vai onko niin että laulaminen ja esiintyminen jännittivät? Lastenkin jännitystä onneksi poisti hoitokodissa kohtaamamme ystävällinen koiruli, jonka roduksi arvaisin berninpaimenkoiraa.
Oppilaat lauloivat ensin seitsemän laulua ihan ilman säestystä ja kuulostivat ihan valtavan hyviltä. Pari laulua laulettiin vuorolauluna ja yksi kaanonina. Huomasimme, että ainakin muutama kodin asukkaista lauloi kanssamme. Lapsuuden laulut nousevat jostain mielen uumenista, vaikka ihminen olisi muuten unohtanut lähes kaiken. Viimeisenä laulamamme Lohtu toi kyynelen silmäkulmaan ainakin yhdelle kuulijalle ja väitän, ettei se jättänyt meitäkään kylmäksi.Kyllä musiikilla on valtava voima ja vaikutus, aina!
Laulujen jälkeen saimme evääksi mehua ja jäätelöt, mutta uskoisin, että siltikin vaikuttuneempia (minä ainakin) olimme siitä, että myös hoitajat olivat huomanneet, kuinka taitavasti oppilaat lauloivat ja luulivat meitä musiikkiluokkalaisiksi! Myös minä olin sitä mieltä, että laulut kuulostivat ja sujuivat vielä paremmin kuin koulussa harjoitellessamme, vaikka ne silloinkin jo kuulostivat hyvältä.
Oppilaidenkin jännitys oli laulujen aikana muuttunut innostukseksi ja sovimme, että vierailemme hoitokodissa vielä ennen joulua laulamassa joululauluja. Taisipa joku ehdottaa, että kävisimme siellä laulamassa säännöllisesti kerran kuussa. Kouluun palattuamme yksi oppilaista kysyi (vielä kerran heitä kehuttuani), että olisinko uskonut, että vierailu sujuisi noin hyvin. Kysymykseen oli helppo vastata, että todellakin olin uskonut, jokainen luokkamme oppilas kun osaa halutessaan käyttäytyä erittäin mallikelpoisesti, tai oikeastaan mallikelpoista huomattavasti paremmin!
I love my job!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti